Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2012.

Kesäaikaan

Kuva
 Koitti kesän ensimmäinen päivä. Allas saatiin tyhjäyksen, pesun, paikkamaalauksen,pesun, täytön ja lämmityksen jälkeen KÄYTTÖKUNTOON. Iloiset polskuttelijat täyttivät takapihmme riemukkailla kiljahduksillaan.  Uskaltauduin minäkin koska maaginen 18C lämpö saatiin saavutettua.
Tästä kesä voi alkaa ...
Kuvista näkyneekin että pihassa on vielä tehtävää. Kivetys terassin ja uima-altaan välille tulee joskus.










Synttäreitä

Kuva
Tänään on pienen miehen suuri päivä.  Hän täytti 6 vuotta. Muutama kuva ruokailuhuoneesta ennen ja jälkeen juhlien.



























Kiitokset kaikille juhlioille. Mukavaa oli!


Äitienpäivänä

Kuva
En muista,  loistiko siinä kodissa tiskipöytä,
mutta loistivat lasten silmät.

-Pirkko Liisa Linjama-

Pikkulinnut valtaavat kevätkodin

Kuva
Keväisen tuulahduksen eteisaulaamme tuovat Sisustus Komiasta Kammarista löytyneet iki ihanat värikkäät pikkulinnut.




Ja lisää lintuja tällä kertaa tarjottimessa.  Rottinkiset pikkumatot tulevat saamaan tumman sävyn pintaansa ja sijoittuvat sittemmin terassille. Tuotteet on tilattu Dalanista.




 Tarjotin tulee asettumaan keittiön seinälle.



Ps. Linkkejä lisäilen ahkerasti kirjoituksiini siksi, että muutkin  voisivat vaivatta löytää ihanuudet. Josko johonkin tykästyvät.

Paikka jossa kuninkaatkin käyvät yksin

Kuva
Eilinen päivä oli spesiaali sillä oli päivä jolloin  sain todistuksen   SISUSTAJAKOULUTUS -SISUSTUSOPAS koulutuksen  suorittamisesta.




Vierailimme  Lapualla Villa Annalan Villa Cafe & Shopmyymälässä. Se mikä minuun kyseisessä paikassa teki vaikutuksen oli kahvion wc. Alla siis kuva kyseisestä wc tilasta ,sekä muutama kuva oman kotimme paikasta jossa kuninkaatkin käyvät yksin. Todellisuus toki lapsi ja eläinperheessä sellainen ettei pikku prinsseiltä ja  prinsessoilta  voi välttyä kyseisessäkään tilassa.




 Ja tässä se oma.






Fiiliskuvia

Kuva
Innostui olkipaali savi rakentamisesta. Voiko rakentaa pienen kylän kotinsa lähimetsään? muuttaako hobbitit silloin hoodeille? Voisiko silloin toisinaan paeta todellisuutta pienen pieneen savimajaan metsän siimekseen ? Sopiiko Liisa ihmemaassa ja hobbitit samalle tontille?







Pyyhkeitä

Kuva
Jokipiin Pellavasta löytyi tämä ihanainen kirkassävyinen vadelma pyyhe. Helposti voinee huomioida että se oli tämän rouvan menoa se pyyhemarkkinoilla .  Vadelmaa tullaan tässä talossa näkemään useasti ja pitkään. Vadelmasta oikealla pellavasävyinen liituraitapyyhe.  Vasemmalla pellavansävyinen keittiöpyyhe.





kylpyhuoneen rauhaan

Kuva
Tila joka on pyhitetty rentoutumiselle ja puhdistautumiselle.  Unohtamatta leikkisyyttä












Kuva
Hyvää vappua! Toivotukset kera krookusten ,mullan ja kompostin.