Puutarhassa
Kesän ensimmäinen työrupeama on tuottanut tulosta. Uima-altaan reunuksille on tuotu lisää kiviä. Vaaleat kivenmurikat ovat viereisen tontin räjäytystyömaan tulosta. Ehtaa lähituotetta. Tänä vuonna altaan paikkailu oli massiivista puuhaa. Vesi oli päässyt pinnoitteen alle laajoilta alueilta. Siinä työssä onkin oma viitsimesänsä. Mutta niin vain taas hammasta kirskutellen homma hoidettiin, ja allas saatiin käyttökuntoon. Näillä ilmanaloilla ei altaaseen vielä hetkeen pulahdeta. Eilen pihassamme pyörähti valokuvaaja. Kesäkuun aikana nimittäin pääsemme esittelemään altaan rakentamista ja sen riemuja hieman laajemmalle yleisölle. Juurikin tästä syystä kesäinen "työleiri" tuotti niinkin massiivisen tuloksen että pitkään kasalla olleet rakennusajan puukasat tontin reunustoilta muuttuivat siisteiksi saunapuukasoiksi. Mitäs teidän pihoillanne ja puut...