Puutarhassa

Kesän ensimmäinen työrupeama
on tuottanut tulosta.


Uima-altaan reunuksille on tuotu lisää kiviä.
Vaaleat kivenmurikat ovat viereisen tontin 
räjäytystyömaan tulosta.
Ehtaa lähituotetta.


Tänä vuonna altaan paikkailu
 oli massiivista puuhaa.
Vesi oli päässyt pinnoitteen
 alle laajoilta alueilta.
Siinä työssä onkin oma viitsimesänsä.
Mutta niin vain taas hammasta kirskutellen
 homma hoidettiin,
 ja allas saatiin käyttökuntoon.



Näillä ilmanaloilla ei altaaseen vielä hetkeen pulahdeta.


Eilen pihassamme pyörähti valokuvaaja.
Kesäkuun aikana nimittäin pääsemme esittelemään altaan rakentamista
 ja sen riemuja hieman laajemmalle yleisölle.
Juurikin tästä syystä
 kesäinen "työleiri" tuotti niinkin
 massiivisen tuloksen
 että pitkään kasalla olleet rakennusajan puukasat
 tontin reunustoilta muuttuivat 
siisteiksi saunapuukasoiksi.

Mitäs teidän pihoillanne
 ja puutarhoissanne on tapahtunut?

-Hanna-


Kommentit

  1. Vastaukset
    1. Kiitos. Kyllä tuon äärellä kesä kuluu :) Ehkäpä siksikin allas tulee huollettua jokaikinen kevät mutta jotkut isommat työt antavat odottaa ....

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos. On siitä iloa paljon niin pienemmille kuin isommillekkin.

      Poista
  3. Vau, olettepa saaneet hienoja kiviä räjäytystyömaalta uima-altaan koristeeksi. Meillä on myös räjäytystöiden aloittamisen vuoro tontilla. Ja etsimme yritystä tekemään riskianalyysiä HAZOP prosessilla. https://www.icoy.fi/asiantuntijapalvelut/asiantuntijapalvelut2

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uima-altaan rakentaminen

Rataskadun kotieläinhaka

Talo Nixi