Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2013.

Hyvän joulun toivotukset

Kuva
    Haluamme muistaa kaikkia yhteistyökumppaneita ,sekä ystäviä joulutervehdyksellä ,jolla on merkitystä. Hätäapupaketti   Apua tulvien uhreille Pakistanissa Pakistanissa on tulvinut jo useana perättäisenä vuotena. Monsuunisateiden aiheuttamat vesimassat ovat vaurioittaneet ja tuhonneet suuren määrän koteja, kouluja ja sairaaloita. Vesi- ja sanitaatiojärjestelmät ovat saastuneet tai tuhoutuneet. Puhtaan veden ja sanitaation puute altistaa lapset hengenvaarallisille tartuntataudeille, kuten ripulille ja keuhkokuumeelle. Vuonna 2012 UNICEF ja sen kumppanit toimittivat puhdasta vettä päivittäin 232 000 ihmiselle. Tämän lisäksi yli 170 000 ihmistä sai hygieniatarvikkeita. Lisäksi UNICEF perusti tilapäisiä kouluja ja tehosti lastensuojelua sekä terveys- ja ravitsemuspalveluja.   Tunnelmallista joulunaikaa toivottaen Sarkoa ky Herra rakentaja & rouva sisustelija     

Joulu hiipii ...

Kuva
    kotiin ja mieliin. Pikkuiset kuuset ovat joulumieltä herätelleet jo reilun viikon ajan. Tähän mennessä emme ole tapattaneet yhtään yksilöä. Kuusia on alakerrassa kolme kipalesta.  Olohuoneesssa ,ruokailutilassa ,sekä eteisessä pienen pieni kuusi. Olohuoneen kuusi sai tälle joululle vain muutamia pieniä palloja. Jouluvalo tähti ,ja kuusi sinkkisangossa olisivat jo omalle silmälleni riittäneet. Paljon jäi erilaisia palloja ja nauhoja käyttämättä. Jotenkin yksinkertainen ja selkeä joulukoristelu viehättävät nyt. Kuitenkin sisustuslehtien sivuilta voin huokailla ihastuksesta katsellessani värikästä joulukuusta ,jonka yksikään oksa ei ole säästynyt koristeilta.        Ruokatilan kuusi on lasten kuusi johon erilaiset jouluiset askartelut pääsevät paraatipaikalle.          Yllättäen jouluksi löytyi kotiin (jälleen facebookin kirpparilta) vanha iso kaappi. Ensin ajattelin maalata kaapin mustaksi mutta... Koska keittiössä on talomme ai

Saga paulapieksut ,ja jätkän lapikkaat

Kuva
Tänään suuntana oli Tuuri ja siellä Kenkätalo joka myy Töysän kenkätehtaan tuotantoa. Töysän kenkätehdashan valmistaa Arctips huopalapikkaita ja Saga paulapieksuja. Siinä niitä nyt sitten on.  Monessa värissä ,ja mallissa.   Herra rakentajan jalkaan löytyi Töysän kenkätehtaan mallistosta jätkän lapikkaat.              Arctips Saga paulapieksut olivat ne joita lähdin ostamaan. Ja ne myös ostin. Useamman vuoden olen huopikkaista haaveillut.  Sitä oikeaa vaan en aiemmin kohdannut. Nyt kolahti. Kengät ovat juuri niin ihanat pehmoiset ,ja lämpimät kuin kuvittelinkin.        Jos Töysä tai Tuurin kauppakeskus ovat pitkän matkan takana voi Arctips kenkiä tilata myös nettikaupasta klik   -Hanna- lämpimin varpain   ps. Ja tämähän ei mene yhtään asian vierestä sillä täytyyhän asujan sopia talonsa tyyliin :)      

Tonttu-ukot seinillä

Kuva
Vanhimman lapsukaisemme omin kätösin taidekoulun keramiikka ryhmässä valmistamat pikkuiset ihanat tonttu ukkelit seikkailevat pitkin taloa. Blogeja lukiessani törmäsin betonitöihin jotka olivat vaikuttavan rosoisen kauniita. Rakkauteni sementtilaastiin ( ;) ) leimahti jälleen ilmiliekkeihin. Se mikä kodistamme tekee juuri sen oman on kauttaaltaan laastilla viimeistellyt seinät. Joka huoneessa on omanlaisensa pinta ,ja sävy.   Ensimmäisessä kuvassa tonttu kööri patsastelee ruokailutilan varsin hillittypintaisen seinän edustalla. Seinät on toteutettu raekooltaan pienimmällä antiikkilaastilla ,johon on sekoitettu mustaa väripastaa. Seinäpinta on viimeistelty Tikkurilan taika helmiäis lasyyrillä. Sävy on pinkki.  Illan hämyssä pinkki kuultaa huoneessa ilman että ihan varmasti osaisi määrittää mistä pinkin kajo johtuu.   Tämä tila tässä on olohuone. Seinä on hieman eläväpintaisempi. Viimeistelynä on käytetty Tikkurilan taika helmiäis lasyyri hopeaa.  

Talven taikaa ruokailutilaan

Kuva
Se tapahtui tällä viikolla kun.... 4 vuotta kateissa olleet kristallit löytyivät mummolan ullakolta. Kiitos kummitädille. Samoin iloisen yllätyksen koin kun ryhdyin joulukoristeita valkkaamaan. Olinkin viime joulun jälkiin noutanut useamman kappaleen himoitsemiani hiutale tuikkukippoja. Yhden illan keittiön pöydällä kekkuloituani jäivät kristallit  ,ja kipposet vielä odottamaan parempaa inspiraatiota. Seuraavana päivänä koki mies deja-vu ilmiön löytäessään rouvan jälleen keekoilemasta pöydällä. Sinä päivänä kuitenkin sain sitten vihdoin jotakin aikaankin. Ruokailutilan ikkunoilla ei aikaisempina jouluina vielä olekaan ollut minkäänlaista joulun tuntua. Suuresti pidän tällaisista talvi koristeista  ,joita voi huoletta pitää koko talviajan sisustuksellisena elementtinä.  Alla oleva ulkovalo sarja oli ulkokäyttöön liian sinisävyinen. Lämmin sävyisten ulkovalojen kanssa syntyi ristiriita tilanne ,ja lumipallot saivat lähtökäskyn ennen

Tunnustus ,ja tunnustus

Kuva
Sain Östermyran auringon J(d)onnalta  Tämän innoittavan  tunnustuksen Isot kiitokset vielä J(d)onnalle!       Tämä blogimaailma on niin nopeatempoinen että näin matti myöhäisenä huomaan tunnustuksen ,jo liikkuneen rivakasti blogista blogiin. Tunnustuksen annan kaikille teille jotka blogissani vierailette. Lisä kunniamaininnan tahdon antaa niille ,jotka kommentoivat sekä pitävät vuoropuhelua yllä blogeissa. Suuresti ilahduttaa huomata kommentti vaikkakin ihan lyhykäinenkin.   Tämä viikko on kulunut kuin varkain. Mitään isompaa ei ole Villa Mimosan toteuttamisen ,tai arkielämän suhteen tapahtunut. Teatteri reissua, mahdollisen yhteistyötahon tapaamista , töitä ja arkea. Siitä on kuluva viikko tehty. Jotakin lähes konkreettista tosin on tapahtunut sillä pääsimme herra rakentajan kera mukaan hankkeeseen ,jossa tehdään olkirakentamista tutuksi.  Tutustumismatka Viron olkirakennus kohteisiin on tulevana keväänä tuloillaan.     Oven edustalla vanha pu