Tekstit

Näytetään tunnisteella joulu merkityt tekstit.

Joulu

Kuva
Joulu on tullut. Tullut myös kotiin. Syksy on ollut raskas ja kaiken sen alhon keskellekin joulu tuo pysähtymisen ja rauhan tunnelmansa. Pikkuhiljaa huolimatta epäilyksestä on myös joulumieli ja jouluun valmistautuminen ovat  tapahtuneet kuin varkain.  Vuosien varmuudella ja tottumuksella. Samat luotto tunnelman tuojat valot ja kristallit.  Tärkeimpänä rakkaat ihmiset ympärillä. Lasten itse tehtyjen ja siten kaikista tärkeimpien joulukoristeiden estraadi on ruokailutilan pikku pöytäkuusen äärellä. 11v sankarimme suunnitteli suuntaavansa pihalle vakoilemaan pukin saapumista. Katsomaan millaisella autolla pihaan pukki karauttaa pihaan. Muistuttelin pojalle että sen verran satua jouluun kuuluu että meidän pukki saapuu reellä Korvatunturilta. Vastaus oli -"no jaha".  Näille lapsillehan on jo pienestä pitäen kerrottu joulupukin olevan se kiva satu ja tunnelman tuoja. Tonttuja ovat ne läheiset joille lapset ovat tärkeitä ja rakkaita.  Meillä on m...

Hohtoa

Kuva
Häipyvää valoa ja varjoja. Talven tuntu, ja lupaus joulusta on saapunut lumipeitteen myötä. Vähitellen kausisisustus on ottanut valtaa sisätiloissakin. Mitään uutta ei kotiin olla hankittu useampaan vuoteen. Luotto kristallit ja tähtivalaisimet eivät mielestäni kaipaa muuta kuin jouluksi kuuset koristeineen. Hämärän ja sitämyöden talven tyyssijahan tämä koti sisimmiltään on. Kun ensimmäiset hämärät päivät saapuvat on tämän tuvan omin aika käsillä.     Kodin jokainen huone on maalattu eri hohtoiseksi. Näin läpi huoneiden kuvassa eri sävyt voi huomioida. Edelleen koen että siinä on jotakin taianomaista kun huone hohtaa pimeän tullen sävyään. Eikä se ole keijupölyä vaan Tikkurilan Taika lasyyriä antiikkilaastin pintana.  Ihka ensimmäinen joulukuusi löytyy talon pienimmästä ja pimeimmästä kolkasta.    Miten teillä valmistaudutaan joulun ? -Hanna-

Joulun taiat

Kuva
On nyt lähes koettu. Tärkeitä mieleenpainuvia hetkiä. Yhdessäoloa. Lahjojen antamisen, ja saamisen iloa.    Hyvän ruuan ystävän ehkä tärkein hetki vuodessa. Laatikot perunasta punajuurilaatikkoon, kinkku, savustettu kala,  graavi siika kastikkeineen, maksapateet, lohen mäti, sieni, ja vihersalaatti, maalaislimppu, ja jälkiruokana luumukiisseli kermavaahtoineen. Kaikki tuovat jotakin ja kenenkään ei tarvitse  kantaa yksin huolta tarjottavan määrästä ja monipuolisuudesta. Sukujoulun yksi käytännön parhaista puolista. Ruokailutila hetkeä ennen h hetkeä. Kiitos näistä ihanista päivistä läheisille! Tästä on hyvä porhaltaa täyttä häkää tulevan vuoden uusiin ja  vähän vähemmän uusiin haasteisiin! -Hanna- 

Joulun taika

Kuva
  Joulufiilis on löytänyt tähänkin torppaan. Lapset ovat hakeneet todistuksensa,  ja odottavat öitä laskien jouluaattoa. Pikku kuuset on haettu tutuille  paikoilleen. Luottokoristeet on kaivettu laatikoistaan, ja ripustettu kuusten oksille tuomaan joulun tuntua.   Useampi kuusi antaa mahdollisuuden myös  useammille koristelu variaatioille. Lasten askartelut saavat kunniapaikan ruokailutilan pöydällä jossa näkyvyys on taattu :)    Haltijaemo poikasineen  ja lasten tekemät pöllöt lintuhäkissä   Varjot ja valo hämärän rajamailla. Talon taattua settiä.  Yllätyksen ja ilon hetkiä penkoessa joulukoristeita  löytää tämä rouva höpsähtänyt hajamieli vuosittain. Milloin löytyvät useamman vuoden kadoksissa olleet kristallit. Milloin nyt niin puheenaiheena olevat mustat joulupallot. Tämän vuoden löytöjä olivat juurikin mustat pallot,  ja pari vuotta etsitytkin isot valkoiset kul...

Joulun lahja

Kuva
 Herra rakentaja, sekä rouva joka paikan säheltäjä = Sarkoa   Toivottavat hyvää, ja tunnelmallista joulun aikaa! Tänä vuonna joulukortti varat sijoitettiin UNICEF-lahjaan lahjakoriin joka sisältää   100 jäykkäkouristusrokotetta, 10 vihkoa ja kynää, 2 malariaverkkoa, 800 vedenpuhdistustablettia ja 15 pussia maapähkinätahnaa. Lahjakori antaa monelle lapselle mahdollisuuden kasvaa terveenä sekä oppia uutta. Lahja sisältää 100 jäykkäkouristusrokotetta, 10 vihkoa ja kynää, 2 malariaverkkoa, 800 vedenpuhdistustablettia ja 15 pussia maapähkinätahnaa.   Kotisohvalla olemme myös keskustelleet  erilaisista tavoista auttaa lähimmäistä. Facebook ryhmä pieni poika tarvitsee apuasi toi mahdollisuuden auttaa jotakuta, ehkäpä jopa mahdollistaa toisen ihmisen elämä, niin konkreettiseksi, että naputtelin testin samoin tein, ja liityin kantasolurekisteriin. Haluaisin haastaa jokaisen suomaan ajatuksen sille  miten ...