Kulunut vuosi

Tulevana yönä vaihtuu vuosi.
Täten ajatukset kääntyvät väistämättä kuluneen vuoden tapahtumiin.
Meidän perheellemme kulunut vuosi on ollut mitä anteliain hyvien kokemusten ja elämysten osin.


Pyhiä on vietetty tutusti maltillisen luotto kausisisustuksen ja kynttilänvalon voimin. 


Tarpeen edessä pitkän harkinnan ja tarkastelun jälkeen hankittu Le Grand Air Love Seat nojatuoli 1300cm leveydessään ollut kaikkea sitä mitä nojatuolilta voi odottaa 😊👌.



Niin paljon on kuitenkin tapahtunut. Nykyään ruokapöydän ääreen kokoontuu kolme henkilöä enemmän. Yksi pieni vielä syöttötuolissa istuen. Arjessa pöydän täyttävät värikynät ja hyvin vaihtelevin henkilöhahmoin piirretyt perhekokonaisuudet. Toisinaan kuvissa on useamman perhekunnan lemmikitkin piirrettynä. 
Jokapäiväinen arki on muuttunut uuden ihmettelyksi ja pienistä ihmeistä nauttimiseksi.


Tältähän se arki ja pyhä pääsääntöisesti nykyiseltään kodissamme näyttää.


Näissäkin huoneissa on nyt kokoaikaista elämää. Ja tämähän tarkoittaa että ainakin tässä hetkessä toinen meistä vanhuksista voi täysipainoisesti panostaa perhehoitajuuteen.  Koska herra rakentaja/ koneurakoitsijalla pysyy kaivinkoneen ohjaus sekä rakennusvaiheet luonnollisen osaavasti karheissa käsissään, tämä rouva kotieläinhaan emäntäkin saa nyt nauttia kokonaisvaltaisesti tulevaisuuden rakentamisesta oman kodin piirissä.



Kohti uutta on hyvä käydä kun mukana on tarpeeksi tuttua pysyvyyden tuntua ja luottamusta siihen että nurkan takana on enemmän hyviä hetkiä kuin vastoinkäymisiä.


Vuodelle 2022 ihmeteltäväksi jää miten jatkossa yritystoimintamme some toiminnot toteutuvat. Olemme järkeistäneet toimintamme yhden yrityksen alle. Täten kaikki yritystoiminta toteutuu Kone Sarkoa Oy kautta.  Edelleen toimintaamme kuuluu rakennuspalvelut monipuolisesti. 

Kaikkea hyvää sinulle vuoteen 2022 ✨
-Hanna-

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uima-altaan rakentaminen

Rataskadun kotieläinhaka

Saga paulapieksut ,ja jätkän lapikkaat