Sieniviljelmä vajalla


Siinä se nyt sitten on.
Olkivaja.
Nököttää jykevänä metsän kupeessa.
Varhain keväällä alkaneen projektin lopputulos.
Turvekatto ei tälle kesää valmistunut, mutta sitä viis.
 

 
Rakentamisen oheistuotteena vajan
 ympärille on kasvanut monipuolinen sieniviljelmä.
Oman sienitietämykseni tunnustan hyvin vajavaiseksi.
Täten en edes lähde arvuuttelemaan lajikkeita.
Ei kuitenkaan hätää.
Kyllä nämäkin sienet tunnistettua tulee.
 
 
 





 
Tässä vielä olkivajan vaiheita kuvina.
Kehitimme oman ammattislanginkin liittyen olkirakentamiseen.
Stiggausta ja niidlausta niitä näkyy kuvissakin tehtävän.
Työvaihe kuvauksen löydät täältä.
 
 
 
 


 



 
On siinä ollut koko poppoolle töitä.
Tämäkin on ollut askel kohti Villa Mimosan majatalon toteutumista
Toisaalla
Lupahakemuksia on täytelty.
Verotoimistossa asioitu, ja kirjanpitäjän juttusille aika varattu.
Vakaasti vähitellen majatalo hahmottuu muuallekin kuin mieliin.
On oltava avoin. Valmis muuttamaan jo hahmoteltua ajatusta.
Valmis tekemään kompromisseja.
Toisaalta kuunneltava ympäristöä herkällä korvalla,
 mutta kuitenkin oltava valmis puskemaan oma haave aina vaan eteenpäin.
Tänään uskon ja tiedän että
tulee rakentumaan.
Aika näyttää millaisena.
 
-Hanna-

Kommentit

  1. Hauskan näköinen vaja. Ovatko seinät myös sisäpuolelta käsitellyt vai ovatko paalit näkyvissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seinät ovat sisäpuoleltakin rapatut. Tuota taisi tulla hieman smurffitalon tyylinen pihavaja :) Vaikka hobbitti talon tyyliin pyrittiin.

      Poista
  2. Paljon olette saaneet aikaan! Tuo vaja pitäis joskus tulla katsomaan ihan omin silmin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitaasti ja vakaasti on hommaa pakerrettu menemään. Kahvitkin voin tarjota jos näille main eksyt :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uima-altaan rakentaminen

Rataskadun kotieläinhaka

Talo Nixi