Luomuksen nousu ja tuho

 
Olemme kevään kesän ja syksyn aikana saaneet ihmetellä
erilaisia hitsauksia ja rappauksia pihamaallamme.
Kuulaana syyspäivänä vihdoin
luomus sai oikean olomuotonsa.
Kysymyshän tietenkin on
lukista,
 joka pihametsikköömme oli määrä nousta.
 
 
 
Jo lukin pystytysvaiheessa orastava epäilys hiipi mieliimme.
n 400 kiloinen luomus pitkine varsin kapeine jalkoineen.
Telineitä purettaessa koivet alkoivatkin kiertyä.
Tähän ratkaisuksi kehittelimme lisävalokset
maahan, sekä koipien jykevöittämisen.
Pelastusoperaation päästyä alkuun
kävi kuitenkin selväksi ettei
lukki tule kestämään.

 
Koipi napsahti hitsausliitoksistaan,
 ja lukin tarina tässä kokomuodossa myös.
 
 
Pelastusoperaatio
 muuttui varsin pian
purkuoperaatioksi.
 

Aina eivät uudet aluevaltaukset
näin sivutoimisena harrastuksena onnistu.
Näistä koivista metsikkömme kasvaa 2 tai 3 metriä korkea pikkulukki.
Iso lukki tullaan tulevana suvena toteuttamaan putki rakenteisena.


Ottakaamme myös huomioon että
tekstin toteutti rouva haaveilija,
jolle ammattisanasto  lukin rakennusvaiheisiin
liittyvistä tapahtumista on  hieman vieraampi.
 
Hämähäkki aiheena olisi ollut varsin ajankohtainen.
Pekingiin on nimittäin juurikin pystytetty
Ranskalainen hämähäkki installaatio
Ranskan ja Kiinan diplomaattisten suhteiden kunniaksi.
 
-Hanna-
 
 


Kommentit

  1. Harmillista, että lukin lujuuslaskelmat pettivät. Toivottavasti ensi kesän versiosta tulee pidempiaikainen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Putkijaloilla toteutettuna lukki on varmasti vuosikymmenten asukki metsikössämme. Nyt vain koetettiin toteuttaa suunnitelma jo olemassa olevin tykötarpein. Eikä aivan onnistanut :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Olkipaalivaja

Uima-altaan rakentaminen

Minitalo