Yhteistyöllä

 
Tämän viikon tapahtumiin on kuulunut
vahvasti yhteistyö.
 
Sarkoa
 toimii nyt yhteistyössä
Seinäjoen Topi Keittiöiden
Nice home oy:n kanssa.
Seinäjoen Topi Keittiöiden kautta saat siis jatkossa tilattua
Sarkoan toteuttamaa asennuspalvelua,
 sekä laajempaakin kodin päivitystä.
Topi Keittiöiden tuotteita voin henkilökohtaisesti suositella
kahden keittiön kokemuksella.
Tilaaminen toimitus, ja laatu ovat kaikki olleet
  oman kokemuksemme mukaan mitä mainiointa.
Jos jotakin on pitänyt vaihtaa tai palauttaa
on homma sujunut mitä pikimmiten.
 
Seinäjoen Topi Keittiöiden tilat.
Mukaani reissulta sain Topi Keittiöiden kassin jossa on pientä kivaa arvontaan, jonka
lanseeraan Facebookin puolella yhteistyön kunniaksi.
 Kunhan saan oman tuotteemme valmiksi lisättäväksi pottiin.
Kuvassa näkyy myös ulkoilutuksessa käytetty sarjapöytäryhmämme yksittäinen pikkupöytä.
 
Toinen yhteistyö tälle viikolle on blogisivustoni oikeassa reunassa möllöttävä logo.
Jutun ydin on se että.
Joukko eteläpohjalaisia blogeja on lyönyt hynttyyt yhteen.
Jatkossa blogit julkaisevat postauksiaan nimen SOblogit alla.
Nimi tulee sanoista South Ostrobothnia eli Etelä-Pohjanmaa.
Saas nähdä mitä kaikkea sillä porukalla oikein saammekaan aikaan :)
 
Nuorimies 8v sai vihdoin omaan huoneeseensa koulupöydän.
OSB levystä valmistettu, ja viimeistelynä vahattu pieni koulupöytä
on syntynyt herra rakentajan, ja rouva haaveilijan yhteistyön tuloksena.
 



Tässä esimakua sarjapöytäryhmästä.
Tämä ryhmä palasi vielä uusintavahaukseen.
OSB levyn pinta on todella haastava pintakäsittelyn suhteen.
Vaan lopullinen pinta. WOW puun rouheutta ja elävyyttä.
Jämäkkyyttä, ja oikean huonekalun tuntua.
 


Kaikki nämä pöydät ovat täysin puurakenteisia,ja käsityönä valmistettuja.
Tämän sarjapöydän koko on tarkoitettu sivupöydäksi olohuoneeseen tms
Tilattavissa on myös sohvapöydäksi soveltuva pöytäsarja.
Myös yksittäisiä pöytiä omilla mitoilla on mahdollista toteuttaa.
 

 
Koulupöytä on myös tilattavissa halutun kokoisena.


-Hanna-

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uima-altaan rakentaminen

Rataskadun kotieläinhaka

Talo Nixi