30.10.2014

Pukeutunut talveen

Viimeisen kuukauden aikana pikkuhiljaa 
on kotimme pukeutunut 
sen omimpaan olomuotoonsa.
Talviseen sisustukseen 
kynttilöineen, ja valoineen.


Lennolin mustat silkkiverhot pitävät edelleen pintansa.
Viime talven ostos Lennolin prototyyppi torkkupeitto
 kaivettiin varastosta käyttöön.
Samaisesta varastosta tuotiin lampaantaljat sohvan nojalle.
Sisustuksemme vahvat sävyt pehmenevät syksyn/talven  hämäryydessä.
Elävä liekki vahvistaa tunnelmaa.
Jotain uuttakin olkkariin on saapunut.
Häräntalja sisustaa nyt olohuonettakin.


Hieman itämaista fiilistä tuovat kynttilälyhdyt.
Koukut odottivatkin sopivia lyhtyjä lähes tyhjillään vuoden verran.
Harvemmin sitä tuleekaan heräteostoksia tehtyä.
 Toki jotakin pientä 
suoraan varaston hyllylle päätynyttä historiasta löytyy ;)
Kissatkin selkeästi nauttivat talvisisustuksen pehmeydestä.
En usko että nämä katit vaihtaisivat pehmoisen pörröiset  alustansa maahan teipattuun ympyrään.


Tähän saakka olohuoneen mattona toiminut matto siirtyi 
"saattohoitoon" eteismatoksi.


Eteisessä talven tulon aistii  piirongin 
vaaleanpunaisten ruusujen  vaihduttua 
jäälehtisiksi oksiksi.


Liskojen eteinen....


Tämä talo ei itsessäänkään salli lipsahteluja kauden trendeihin.
 Enkä sellaista kaipaisikkaan.
Tunnen suurta rauhaa kaivautuessani illalla sohvan nurkkaan torkkupeiton lämpöön.
Vuosien haaveilun, työn ja valikoitujen hankintojen tuloksena 
koti on löytänyt oman olomuotonsa.
Mainitsemattakin on selvä että perhe, läheiset, 
ja lemmikit  lopulta tekevät sen kodin.


Näihin hämyisiin tunnelmiin
-Hanna-

23.10.2014

Sarkoalla

 
On nyt logo.
Logon on toteuttanut
graafikko
Nina Virtanen
 
 
Iso kiitos Ninalle yhteistyöstä!
 
Muutamien kylpyhuoneremonttien siirryttyä tulevan vuoden puolelle,
sekä asuntomessurakentamisen ollessa vielä osittain osapäiväistä
olisi nyt tilaa
remonttikohteelle.
 
Tarvitsisiko sinun kotisi päivitystä?
Ota yhteyttä
 
044-2942834
tai
 
-Hanna-


18.10.2014

Lauantai illan puhdetyöt

Takkahuoneeseemme on perustettu pop up puutyö verstas.
Edellinen pesuhuoneremppa kun poiki
 lisätilauksena saunanjakkaran.
Herra rakentajan työtiloille kävi kalpaten kun rouva sisustelija halusikin
aikanaan sisustaa varastotilat
valkoiseksi maalaisromanttiseksi tuvaksi.
Aika ajoin herra rakentaja uskaltautuu haaveilemaan omasta työtilasta.
Hän päättää haaveilunsa kuitenkin syvästi realistiseen lausahdukseen
 että siitäkin kuitenkin pitäisi rouvalle rakentaa torni, tai jokin muu
normaalista poikkeava rakennus ;)
Mistähän kummasta tuo mies on sellaista päähänsä saanut ?
 
 
Tässä muutama kuva viimeisimmästä 
pesuhuone- saunaremontista, jonka herra rakentaja on toteuttanut.
 
 

Materiaalit ovat asiakkaan valitsemia.
 
Lasten iltapäivä on kulunut kananmunia maalaillessa.
Olemme liittyneet Seinäjoen ruokapiiriin,
 jota kautta tänään ensimmäistä kertaa
haimme ennalta tilatut 30 luomukananmunan kennot kotiimme. 
Lapset innostuivat hohtavan valkoisista kananmunista,
ja mikäpäs siinä luomua ja taidetta samassa paketissa :) 
 
-Hanna-
 


13.10.2014

Luomuksen nousu ja tuho

 
Olemme kevään kesän ja syksyn aikana saaneet ihmetellä
erilaisia hitsauksia ja rappauksia pihamaallamme.
Kuulaana syyspäivänä vihdoin
luomus sai oikean olomuotonsa.
Kysymyshän tietenkin on
lukista,
 joka pihametsikköömme oli määrä nousta.
 
 
 
Jo lukin pystytysvaiheessa orastava epäilys hiipi mieliimme.
n 400 kiloinen luomus pitkine varsin kapeine jalkoineen.
Telineitä purettaessa koivet alkoivatkin kiertyä.
Tähän ratkaisuksi kehittelimme lisävalokset
maahan, sekä koipien jykevöittämisen.
Pelastusoperaation päästyä alkuun
kävi kuitenkin selväksi ettei
lukki tule kestämään.

 
Koipi napsahti hitsausliitoksistaan,
 ja lukin tarina tässä kokomuodossa myös.
 
 
Pelastusoperaatio
 muuttui varsin pian
purkuoperaatioksi.
 

Aina eivät uudet aluevaltaukset
näin sivutoimisena harrastuksena onnistu.
Näistä koivista metsikkömme kasvaa 2 tai 3 metriä korkea pikkulukki.
Iso lukki tullaan tulevana suvena toteuttamaan putki rakenteisena.


Ottakaamme myös huomioon että
tekstin toteutti rouva haaveilija,
jolle ammattisanasto  lukin rakennusvaiheisiin
liittyvistä tapahtumista on  hieman vieraampi.
 
Hämähäkki aiheena olisi ollut varsin ajankohtainen.
Pekingiin on nimittäin juurikin pystytetty
Ranskalainen hämähäkki installaatio
Ranskan ja Kiinan diplomaattisten suhteiden kunniaksi.
 
-Hanna-
 
 


9.10.2014

Kotinurkissa

On vielä säiden salliessa puuhasteltu pihan puolella.
Olkivajaan on rakennettu sen omaa
muotokieltä vahvistava kulkuväylä.
Liuskan rakentamisessa käytettiin samaisia
kuorittuja mäntypöllejä, joilla vajan runkokin on toteutettu.
Vielä piisaa pölleistä aidan tolpiksi.
Viherkatto, ja vajan aitaaminen  taitavat sitten olla
myöhempien aikojen pyhien puuhaa.
 
 
Vajaa rakentaessa pyrimme käyttämään materiaaleja
jotka löytyvät jo itseltä tai muiden nurkista pyörimästä.
Lattialautoina käytetty lehtikuusi, katon laudoitus, verkko seiniin 
ja rappaukseen käytetty kalkkisemettilaasti
on ostettu ihan varta vasten tähän rakennukseen.
Pyrimme totisesti pitämään budjetin nollatasolla.
Kolme nollaa ja niiden edessä komeileva ykkönen
on tähänastinen vajan  menoerä.
Vaja on kuitenkin jykevärakenteinen ja lämpöeristeinen
rakennus, joten voinemme todeta tämän projektin onnistuneeksi.


Rakennusajan puujätteet ovat muuttuneet
 herra rakentajan avustuksella polttopuiksi muutamien päivien saatossa.
Ja tätä savottaa piisaa vielä pidemmäksikin aikaa.


Ikikukat ovat väistyneet pienten sympaattisten kaktusten tieltä.
Lintuhäkkiin olohuoneen katseenvangitsijana
 ja kukkatelineenä en ole vuodessa ehtinyt kyllästyä.
Vaihtelevin kukin ja somistuksin
 häkkiin saa aina jotain pientä uutuudenviehätystä.
 
Sisustajana pyrin muutenkin pysyviin monivuotisiin ratkaisuihin. 
Satunnaiset heräteostokset harvoin edes päätyvät sisustukseen,
vaan joutuvat kotiin päästyä varaston hyllyille pölyyntymään.
Kestosisustus :) on itselleni luontainen tapa toimia.
Ekologisuus tulee sitten pikanttina lisänä.
 
Millainen sisustaja sinä olet?
 


 

-Hanna-

4.10.2014

Tästä se alkaa, siis asuntomessurakentaminen

Tänään alkoi konkreettinen yhteistyömme
 asuntomessu rakentajaperheen kanssa.
Herra rakentaja merkitsi Jounin kanssa
alustavia korkeuksia tontille.
Minä taasen räpsin kuvia sekä,
 sovin Arjan kanssa yleisiä raameja
blogissa julkaistavalle materiaalille.

 
Rakentajaperheeseen kuuluu Arja, Jouni, heidän tyttärensä,
ja poikansa joka myöskin osallistuu rakentamiseen .
Rakennushanke on kolmen sukupolven yhteinen ponnistus kohti omaa unelmien kotia.
Täten siis myös vanhempi sukupolvi osallistuu rakennushankkeeseen.
Pohjalainen talkoohenki on voimissaan tällä tontilla.
Kaivinkoneenkin puikoissakin hääri omasta suvusta löytynyt ammattimies.
 
Tässä on  Buddy .
Leppoisa ja rauhallinen  Buddy häärii perheen mukana tontilla . 

 
 Rakennusprojekti toteutetaan monin osa-aluein
yhteistyössä rakentajaperheen, ja Sarkoan kesken.
Tässä projektissa nivoutuu rakentajaperheen,
 ja yrityksemme yhteistyö
tarinaksi jonka lopputulos on
kaikkien nähtävillä
Seinäjoen Asuntomessuilla
kesällä 2016
Tärkein päämäärä on kuitenkin rakentaa perheelle koti! 


 Ylemmissä kuvissa näkyvän vallin päältä näkymä on tämä.
 

Patovallin päällä kulkee luontoreitti,
 joka mahdollistaa kyrkösjärven kiertämisen.
Kaunis järvimaisema luontoreitteineen
 on siis suoraan rakennettavan talon takana.
 

 
Arjan ja Jounin perhe on ensimmäisiä rakentamisen
 aloittaneita Pruukinrannan asuntomessualueella.
Näin ollen pääsimme ehkäpä jopa
korkkaamaan koko
 Asuntomessu 2016
alueen rakentamisen.
 

-Hanna-

2.10.2014

Asuntomessut Seinäjoki 2016

Kuva lainattu Suomen Asuntomessujen nettisivuilta
 
Nyt sen saa sanoa ääneen!
Sarkoa ky rakentaa
rakentajaperheen suunnitelmien mukaisen
puutalon/kodin Pruukinrantaan
Seinäjoen Asuntomessuille 2016.
 
Ja vielä toinen ilon ja riemun aihe.
Villa Bohemian blogin kautta
pääsemme kurkkimaan messurakentamisen tunnelmia
aivan rakentamisen alkumetreiltä asuntomessuhumuun saakka.
 
Nyt onkin tullut hoppu päivittää niin
blogia kuin yrityksemme nettisivujakin.
Logon suunnittelu on parhaillaan käynnissä.
Yrityksellemme lisäsin sivun myös blogin puolelle.
Ainakin itselläni on sellainen ajatus
 että blogin puolella voi mutkattomammin
ilman liiempiä pönötyksiä kertoa toiminnastaan.
 
Pitäähän sitä tällaisen
pienyrityksenkin pukeutua parhaimpiinsa kun kutsu
Suomen suuripaan,  ja näkyvimpään rakentamisen näytönpaikkaan käy. 
 
Vuoden 2014 Asuntomessuilla Jyväskylässä vieraili 114 116 kävijää.
Huh mikä määrä väkeä.
Lisäksi Asuntomessujen muu näkyvyys eri medioissa.
On mahtavaa päästä osaksi tällaista suurtapahtumaa.
Toivottavasti  monilla muillakin rakentamisen ja luovien alojen
paikallisilla toimijoilla on mahdollisuus näkyvyyteen
Asuntomessujen kautta.
 
-Hanna-
Innostuksesta kihisten!