Retroiluako ???

On rouva sisustelija vannoutuneena
 antiikin ja uuden yhdistelijänä ryhtynyt toteuttamaan???
Näinhän siinä taisi käydä.
Suvun perintöjä oleva rahkamatto
on odottanut syksyn saapumista.
Ilmojen viiletessä kun ympärilleen kaipaa
pehmoisia materiaaleja, ja vahvoja sävyjä.
No niitä vahvoja sävyjä
ei kyllä tästä talosta ole puuttunutkaan.




Täytyihän sitä verhoillekin jotain tehdä.
Lennolin silkkiverhot jäivät edelleen paikoilleen
saaden kaverikseen Vallilaa.

 Vanha harmoni on kunnostettu,
 ja odottaa vain soittajaansa.
Olohuoneeseen löytäytyi toinenkin koristehäkki.
Tämä yksilö on ollut myynnissäkin
  menemättä kuitenkaan kaupaksi.


 Tässä sitä rapataan viimeisiä rappailuja.
Seuraavaksi saadaankin sitten nähdä valmista pintaa.


Pikkuhiljaa syksyn tullen
 heräilee sisustusinto sisätilojen suhteen.
Nämä kaikki "uutukaiset"  löytyivät
omasta varastosta.
Mielen pilkahdoksen,
 ja muutaman juoksuaskeleen päästä.
Ulkotilojen suhteen olemme jälleen tehneet muutoksia suunnitelmiin.
Kivetty terassi muuttui lehtikuusiseksi terassiksi.
Myös räystäslaudoituksen,
 ja koristeosien suhteen tapahtui taasen pientä hienosäätöä.
-"Likipitäen jo seitsemän vuotta tätä taloa nyt tehty on
pelkkä ajatuskin toivoa tuottaa
jos tää rakentaminen ei tähän päätykään

joskus tahtoo mennä sormi suuhun
 kun on paljon mistä valita.
 Ja vaikka netistäkin materiaaleja löytää
 ei se aina ole juuri sitä mitä haluaa".
Mutta nyt on kestopinnoitteet talon seinään tilattuna,
ja muut tarpeet mitottuna odottaen aikaansa.
-Hanna-


Kommentit

  1. Vastaukset
    1. Onkin mahtavaa että tällaisia aarteita on säilötty seuraavien sukupolvien käyttöön.

      Poista
  2. Tykkään noista väreistä! Syysvärejä :)

    Mutta mikä on rahkamatto?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Olisikohan niin että rahkamatto on 60, 70 luvun hapsottava paksu räsymatto.

      Poista
  3. Lapsuuden kodissani oli aikoinaan vihreäsävyinen rahkamatto :-)
    Lehtikuusi onkin kestävää ja kauniisti ajan myötä harmaantuvaa, joten varmaan hyvä valinta terassimateriaaliksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivän kokemuksella kyllä tykkään maton tuomasta kodikkuudesta. Lehtikuusi on kyllä kaunista ja kestävää.

      Poista
  4. Hih hih suvun kuin suvun. Matto olikin toisaalta saatu nyt kun asiasta kysäisin :)

    VastaaPoista
  5. Oih, tykkään, kaikesta. Erityisesti siitä mustasta verhosta - ooooolalaaaa!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uima-altaan rakentaminen

Rataskadun kotieläinhaka

Talo Nixi