Virallisesti valmis

Nyt talo todettiin valmiiksi virallisestikin.
Se fiilis kun kodin seinät kertovat perheen kasvun tarinaa.
Joka nurkka ja pinta on myös yhdessä eletty hetki.



Helppo on ollut aikanaan rouvan tarttua telaan maalaten kodin seinät ja vahaten lankkulattiat.
Herra rakentaja kun on vakaalla otteella koko muun toteutuksen hoitanut pikku apulaisineen.


Vuosien mittaan on runsatutta tullut toisaalle, ja jostakin on värejä riisuttu pelkistetympään suuntaan.
Harkinnalle ja joka hankinnalle on annettu aikaa muotoutua ensin mieliin.





Tässä se meidän DIY koti on vihdoin valmiina alakerta kierroksena.


Tämän etapin saavutettuamme pääsimme vihdoin myös uuden äärelle.
17m2 minitupa jota olemme jo keväästä saakka hahmotelleet sai oman hetkensä.
Tunnissa piirtyivät lopulliset päätökset niin tyylillisesti, rakennusteknisesti kuin materiaalienkin osalta. Erilaisiin käyttötarkoituksiin on nyt muutama variaatio paperilla.

-Hanna-

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uima-altaan rakentaminen

Rataskadun kotieläinhaka

Olkipaalivaja