Lampi ankoille

Yhtäällä nousee runko toisaalla ovat maanrakennustyöt kuumimmillaan.  Aikataulut ovat tarkkoja.
Kotona on paikka jossa rakennusprojektit toteutuvat aikanaan.
Varsinkin kun kodin rakennustyömaat muuttavat muotoaan, ja painopistettään.


Rouvahan on innostuksissaan suunnitellut niin ekologista pikkutaloa kuin mini yksiötä opiskelijalle. Nämäkin suunnitelmat ovat edelleen tiedostoina tai haettuina lupina. Elettävä elämä kuljettaa kuitenkin omiin suuntiinsa.  Talot saavat nyt odottaa sillä niiden aika ei ole nyt. Ja ei kai siinä pienessä suuruudenhulluudessa mitään pahaakaan ole jos kuitenkin realitoteutus on kaikin voimavara mittarein mahdollisen määreissä.

Ja juuri nyt ankat tarvitsevat lampensa. 
Työ aloitettiin jo viime syksynä puun kaadolla ja kaivinkonetyöllä.  Tänä vuonna tarvittiin enää lapiota kuopan viimeistelyyn. Ei siinä paljoa muuta kuin viime muotoja voinutkaan toteuttaa sillä kallio oli vastassa. Koska kyse on nykyään varsin kuivasta metsänpohjasta piti luonnon lampi ajatukset heittää romukoppaan ja tilata ehta allaskumi Netraudasta.
Puhdistuskin olisi järjestettävä jotenkin. Useampia keskusteluja aiheesta luettua päätimme toteuttaa puhdistuksen kaivonrenkaassa josta olkipaalin läpi suodatettu vesi palaisi lampeen putipuhtaana.
Tästä ei vielä ole kokemuspohjaista tietoa sillä allas on edelleen osin vaiheessa. Ankat toki jo voivat pulikoida.



Allasprojekti näkyy muuallakin pihassa sillä joskus hamuamani hiekka joka muutaman vuoden palveli lasten leikeissä on nyt päässyt ankkojen käyttöön. Sopivasti tykötarpeistot naamioituneina Jasmikkeen taustalle.


Varsin yllätyksekkäästi oma uima-allas ei vaatinut tänä keväänä minkäänlaista paikkausta.
Perus siivot ja täyttö riittivät tämän vuoden puhdetöiksi. Ja onhan se varsin reilua edes joskus.


Ankat saivat lampensa heti käyttöön. Valmis se ei vielä ole kuitenkan. Sehän olisi jotakin lopullista.


Olkipaalisuodatuksen tiimoilta palailen asiaan kokemusta hankkineena.
Onko sinulla vinkkejä ankkalammen tms puhtaanapitoon?

-Hanna-





Kommentit

  1. Mekin suunnitellaan pienen lammen rakennusta tontille. Sanoit että aloititte työt puun kaadolla. Meillä onneksi jää tämä vaihe pois ja päästään suoraan kaivinkoneen kauhalla töihin.

    VastaaPoista
  2. Ihana ankkalampi! Meilläkin on edessä pieniä maanrakennushommia täällä Naantalissa ensi kesänä. Hieman haaveilisin samalla tuollaisen lammen kaivamisesta. Onko lammen puhtaanapito ollut lopulta helppoa?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uima-altaan rakentaminen

Rataskadun kotieläinhaka

Talo Nixi