Kaupunkilaisten oma metsäisä kotieläinpiha
Pikkuhiljaa on suunnitelma kulkenut kohti toteutumaa. Jokunen vuosi sitten rakentui olkipaalivaja eläinsuojaksi. Seinäjoen Farmarista kulkeutui kalkkunoiden aitaus tonttimme perälle. Samana kesänä Hilda ja Teutori ankka muuttivat kotipihaamme. Tänä vuonna on kaivettu ankkalampi. Kesällä eläimistömme laajeni Matilda ankalla.
Tällä Viikolla kaupunkilehtemme Seinäjoen Sanomat uutisoi näin:
Alakylä-seura suunnittelee ensi kesäksi kaupunkilaisten omaa puutarhaa
-"Yksityiseen tonttiin ja kaupungin metsäiseen puistoon rajoittuvalle alueelle on suunnitteilla kaupunkilaisten yhteiseen virkistyskäyttöön tarkoitettu puutarha.
Alakylässä juuri Sarkakujalla asuva Hanna Viitala on toistaiseksi toteuttanut ideaansa omassa pihapiirissä. Ensi kesänä hän lähtee laajentamaan puutarhaa yhdessä Alakylä-seuran kanssa. Seura on esittänyt suunnitelman kaupungille -Matias Helinko-."
Kyllä toiveissa on toteuttaa virkistysalueeksi määritetylle metsäkaistaleelle laidun lampaille, ja ehkäpä nuotiopaikka retki eväiden herkutteluun. Mahdollisuus rapsutella lampaita ja ihmetellä ankkojen kaakatusta. Voisipa ehkä jokunen hanhikin löytääntyä asukkaaksi markille.
Käytännössä laiduntavat eläimet olisivat tavattavissa vuodenkierron mukaan.
Vielä riittää puuhaa tämän suunnitelman toteutumiseen. Aitaus ja evästelypaikka on rakennettava. On tietenkin myös rakennettava ympäristöä niin että alueen olemassaolo on paikanpäällä tiedostettavissa. Lampaat ja muu eläimistö odottavat vielä löytämistään.
Pitkänsitkeä pikkuhiljaa eteenpäin kulkeva projekti tuottaa iloa toteuttajalleen. Kun mukana on kyläyhdistys on suunnitelmassa läsnä se tärkein momentti yhteisöllisyys ja oman asuinalueen kehittäminen. Seuratoiminta on tärkeää ja juuri sen verran omaa aikaa kuluttava kuin itse aikaansa halunnee panostaa.
-Hanna-
Kommentit
Lähetä kommentti