Asuntomessut Seinäjoki 2016

Kuva lainattu Suomen Asuntomessujen nettisivuilta
 
Nyt sen saa sanoa ääneen!
Sarkoa ky rakentaa
rakentajaperheen suunnitelmien mukaisen
puutalon/kodin Pruukinrantaan
Seinäjoen Asuntomessuille 2016.
 
Ja vielä toinen ilon ja riemun aihe.
Villa Bohemian blogin kautta
pääsemme kurkkimaan messurakentamisen tunnelmia
aivan rakentamisen alkumetreiltä asuntomessuhumuun saakka.
 
Nyt onkin tullut hoppu päivittää niin
blogia kuin yrityksemme nettisivujakin.
Logon suunnittelu on parhaillaan käynnissä.
Yrityksellemme lisäsin sivun myös blogin puolelle.
Ainakin itselläni on sellainen ajatus
 että blogin puolella voi mutkattomammin
ilman liiempiä pönötyksiä kertoa toiminnastaan.
 
Pitäähän sitä tällaisen
pienyrityksenkin pukeutua parhaimpiinsa kun kutsu
Suomen suuripaan,  ja näkyvimpään rakentamisen näytönpaikkaan käy. 
 
Vuoden 2014 Asuntomessuilla Jyväskylässä vieraili 114 116 kävijää.
Huh mikä määrä väkeä.
Lisäksi Asuntomessujen muu näkyvyys eri medioissa.
On mahtavaa päästä osaksi tällaista suurtapahtumaa.
Toivottavasti  monilla muillakin rakentamisen ja luovien alojen
paikallisilla toimijoilla on mahdollisuus näkyvyyteen
Asuntomessujen kautta.
 
-Hanna-
Innostuksesta kihisten!
 
 


Kommentit

  1. Hienoa, loistavaa ja upeaa. Ihmisläheinen, inhimillinen ja luovuutta roppakaupalla sisältävät rakennusratkaisunne kiinnostavat varmasti monia, ainakin toivon niin. Elementeissä ei ole henkeä, mutta yksilöllisillä ratkaisuilla ja hyväksi käyttäen luovaa hulluutta, syntyy arjen kauneutta jossa on viihtyisä asua. Blogisi on hieno käyntikortti ja uskottava sellainen. Menestystä...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Herkuttelimme kyllä tovin ajatuksella lähteä itse toteuttamaan messutaloa omien suunnitelmien mukaisesti. Se suunnitelma jäi lopulta haaveen tasolle :) Nyt siis Sarkoa rakentaa messuperheen suunnitelmien mukaisen talon. Talo tulee olemaan moderni puutalo.
      Odotankin mielenkiinnolla tietoa siitä kuka tai mikä sisustusuunnittelija/yritys talon sisustusuunnitelman toteuttaa.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uima-altaan rakentaminen

Rataskadun kotieläinhaka

Talo Nixi