Asuntomessualueella

Seinäjoen Pruukinrannassa eletään kiireistä aikaa.
Yksi tärkeistä päivämääristä koittaa,
 jo alle kuukauden kuluttua 
ja siihen tähdätään talo Nixilläkin.
Nimittäin valmiiseen taloon
Toukokuun alkupuoliskolla.

Paljon onkin jo valmista. 
Nämä hetket rakennusvaiheena
 taitavatkin olla sitä malttia kysyvintä.
Siellä täällä on kuitenkin 
vielä puuhaa viimeistelyjen suhteen.


Tässä Herra rakentaja työstää parvekkeen lattiaa.
Myös parveke tullaan lasittamaan.
Kyrkösjärveen johtava penger maisema heijastuu
terassin lasiseinästä.
Takapihalta pääseekin suoraan
  Kyrkösjärven hiekkarannalle pulahtamaan
vilpoiseen veteen kuumana kesäpäivänä.
Se on harvinaista herkkua Seinäjokiselle talolliselle.
Eihän meillä ole kuin tämä yksi itse tehty tekojärvi,



Tässä muutama kuva sisätilojen
nestemäisellä kangastapetilla toteutetuista seinistä.
Ja hei huomaa väliovien vivahteet.



Tämän laatoitustyömaan toteutettuaan saa
 herra rakentajakin hieman nojailla seiniin.
Tätä Tulikiven 6 kulmaista laattaa nähdään talon joka märkätilassa.


Ja niinhän se on.
Mitä valmiimmalta alueella näyttää,
Sitä vahvemmin halu nähdä valmis asuinalue
 taloineen nostaa päätään.

Tässä välin on onneksi vielä
 odottamisen väärttejä tapahtumia muitakin.
Olemme nimittäin kahden paikallisen bloggaajan voimin
 saaneet vallan mahtavan mahdollisuuden
järjestää bloggareiden esikatselmus asuntomessualueella.
Ja mehän tartuimme tuumasta toimeen.
 Suunnitellen kattavan päivän
katujuhla tunnelmissa kuinkas muuten.
Täten pääsemme valmiisiin tupiin, ja pihoihin 
useammankin blogin välityksellä 
tutustumaan, ja herättelemään 
asuntomessukuumetta 
kautta valtakunnan :)

-Hanna-

Kommentit

  1. Kivalta näyttää! Jännityksellä ootan tota bloggaripäivää, peukut ja varpaat ristissä et sattuu hyvät työvuorot :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työvuorotoive listaan sille päivälle ei käytettävissä merkintää vaan :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uima-altaan rakentaminen

Rataskadun kotieläinhaka

Talo Nixi