Mikä kesä? Mikä katujuhla?

 Tuleva suvi on Seinäjoella lanseerattu superkesäksi.
Positiivista liikehdintää on tapahtunut kautta kaupungin.
Omalta osaltamme olemme rakennusliikkeenä olleet toteuttamassa
Seinäjoen asuntomessualueella oman työsarkamme
rakentaen pitkästä puutavarasta omakotitalo Nixin.
Lopputarkastus on nyt suoritettu.
Listoituksia sun muita viimeistelytöitä riittää vielä muutamaksi päiväksi.
Sitten se rupeama on saatettu valmiuteen.


Ensi viikolla alueella on mediapäivä.
Tällöin kuvataan myös messuluetteloiden kuvat.
Messuluettelot julkaistaan Deko ja TM Rakennusmaailma lehdessä.
Taitaapa lehden sivuilla näkyillä herra rakentajakin taloa rakentaen.
 

Sitten messualueen portit sulkeutuvatkin.
Auetakseen taas suurelle yleisölle 8.7
Tai ei ihan niin.
Tällä kertaa tehdäänkin hieman toisin!
Nyt on rouva joka paikan intoilija
saanut todellakin laittaa näppinsä peliin.
Tammikuussa saimme Siskonpaneelisopan Tiinan kanssa
mahdollisuuden kutsua 20 blogaajaa tutustumaan messualueen taloihin.
Tapahtuma oli varsin onnistunut
Uskaltauduimme ehdottamaan entistä isompaa tutustumispäivää järjestettäväksi.
Ja täten Toukokuun loppupuolella iso joukko bloggareita rantautuu
Seinäjoen Pruukinrannan kauniisiin maisemiin.
Tutustumaan vastavalmistuneihin uniikkeihin koteihin.
Seinäjokiset yritykset ovat lähteneet päivään mukaan,
ja meillä onkin tarjota erityinen päivä
katujuhla tyylisine kattauksineen, ja ohjelmistoineen.
Harvoinhan sitä kukaan saa käyttöönsä
kuvankaunista suljettua asuinaluetta tyhjine katuineen.
Näitä tunnelmia pääsee sitten useammastakin
blogista seurailemaan, ja ennen kaikkea.
Kurkistamaan messutaloihin ennen muita!
 

Nämä kuvat on otettu Kyrkösjärven rannalta,
johon on rakentunut pitkä hiekkaranta näkötorneineen.


Tapahtumatarjonnan löydät linkistä
Tervetuloa Seinäjoelle kauempaakin!


-Hanna-


Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Olkipaalivaja

Uima-altaan rakentaminen

Talo Nixi