Värikylläisyyttä monin aistein

Syksy hellii meitä värikylläisyydellään ja kontrasteillaan.
Kuvassa pihametsämme hengähdyspaikka. Isän käsialaa oleva pöytä uudella lehtikuusilauta kannela varustettuna. Taustalla lasten köysirata joka on ollut kovassa käytössä viime ajat.


Värikylläisyyttä kaikille aisteille saimme kuuneen kuukauden aikana kokea SObloggareiden valiojoukolla Kulkurin Kartanon tuotteiden muodossa. Kaunis tuotteet ovat käsintehtyjä ja kotimaisia. Kulkurin Kartanon jälleenmyyjät löydät "täältä". Etelä-Pohjanmaalla esim Kauhavalainen Sisustus Tarvike Stars myy näitä herkkullisen värikkäitä tuotteita.


Käyttökokemukseltaan miellyin pyykkietikkaan. Näin eläintaloudessa kun moninaiset tuoksut ja haisut tekstiileihin jämähtävät. Vaan eivätpä vaivanneet etikka lirauksen jälkeen haisut pyykkiä. Innostuin jopa siinä määrin että etikkaa saivat osakseen niin nojatuoli kuin räiskytellessä omat silmänikin. Ainakin omille silmilleen räiskyttäminen lienen vahvasti vastoin tuotteen perus käyttötarkoitusta. Toinen suosikkini testatuista tuotteista oli sokerikuorinta joka jätti ihoon vaniljakahvin tuoksun, sekä kaakaovoin ja kookosöljyn aikaansaaman pehmeyden.


Eivätkä jääneet makunautinnotkaan vähäisemmiksi. Lapualainen leipomo lounaskahvila Hyväskä kestitsi meitä ihastuttavilla hyydyke kakuillaan, sekä pikku leivoksillaan.
Hyväskässä on viikolla tarjolla maittava keittolounas. Konditoriatuotteet, kakut ja leivokset ovat ostettavissa kahvilasta, sekä ennalta tilaten omiin juhliin.




-Hanna-
Yhteistyössä Kulkurin Kartano ja Hyväskä

Kommentit

  1. Tuo pyykkietikka alkoi kiinnostaa, sitä on niin paljon kehuttu.
    Herkullisen näköisiä kakkuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Josko tekstileihin eksyy haisuja jotka eivät miellytä kannattaa kokeilla kaunis pyykkietikkaa. Itse hieman arvellen tutustuin koska yleensä käytän ainoastaan pesuainetta.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uima-altaan rakentaminen

Rataskadun kotieläinhaka

Talo Nixi