Talo valtavan puuröykkiön takana
Viime viikolla posti toi pöytäkirjaotteen kaupunkisuunnittelujaoston päätöksestä olla hyväksymättä asemakaavan muutoshakemustamme.
Unelma saunatupa Villa Mimosasta vaati siis hieman uudelleensuunnittelua.
Päätimmekin jo lähteä hakemaan lupia 75m2 olkirakenteiselle "majatalolle" klik.
Majatalo sijoittuisi omalle tontillemme
,ja ilmeisesti kulkulupa virkistysalueen kautta olisi mahdollinen.
Miljöölle tärkeä on lähimaisema puustoineen ,ja metsän kasveineen.
Läheinen metsikkö siis säilyy
kaavamerkinnältään Lähivirkistysalueena.
Puistometsäksikin aluetta luonnehdittiin tekstissä.
Tänään lähivirkistysalue puistometsineen näyttää tältä
Pitkin viikkoa on puita
,ja risukkoa käyty kuskaamassa tonttimme viereiselle lähivirkistysalueelle.
Vaikkakin puukasat eivät tule olemaan ikuisesti paikallaan on mieli hieman apeana.
Näinkö Seinäjoen kaupunki maisemoi omakotialueen välistä suoja-aluetta.
Taikka mahdollistaa alueen lähivirkistysalueena käytön?
Onko maamerkkimme piahkoin se että
-"kyllä asumme siinä valtavan ja tökerösti kasatun puu ,ja risuröykkiön takaisessa talossa?"
On siinä hieman narulla sidottua risukasaakin tuotuna. |
Tottahan se on että jännityksissäni suunnittelin muutaman heinäpaalin kokoista mielenilmausta.
Mutta eikö useamman metrin korkuuteen ja kymmenien metrien jatkumona jatkuva puukasaelma
asuintontin edessä ole jo hieman liikaa?
Tuleeko puuröykkiö kasvamaan vielä tulevien viikkojen aikana ?
Puut eivät siis ole lähistöllä kaadettuja vaan ne on traktorilla vähitellen jostakin paikalle kuljetettu.
Ei voi siis mitenkään sanoa että tämä olisi tässä vaan kaadetaanhan niitä puita aina jossakin
,ja josko tämä suoja-alue/virkistysalue onkin nyt päätynyt nimenomaisen käyttöön
Niin kuka tietää milloin puiden raijaaminen talomme edustalle päättyy.

Näin kauniina lähi metsikkö avautuu ulko-oveltamme kuvattuna.
Jurpii
-Hanna-
Kommentit
Lähetä kommentti