Vaiheillaan


Niin pienempien kuin isompienkin projektien suhteen.
Aikamme etsiskeltyämme yksinkertaisin metallisia hyllynkannattimia
löimme hanskat siltä osin tiskiin.
Ei auttanut kuin tehdä tilaus isälle :)
Nykyisin kun kirjasto/työ nurkkaus takkahuoneessamme näyttää tältä.
Ikean Lack hyllyt irrottavat otteensa raskaan taakkansa alla hetkellä millä hyvänsä.
Hyllytilaa tarvittaisiin rutkasti enemmän.
Asiapaperit ja lasten dvd levyt ,sekä muut enemmän tai vähemmän
tärkeät tavarat pursuilevat pitkin nurkkausta.
Tarkoitus on tehdä seinähyllyä koko seinän leveydeltä.
Josko sitten uskaltautuisi oman läppärin kanssa
ruokapöydän äärestä takaisin tietokoneelle tarkoitetun pöydän ääreen.



Ihanat ihanat kenkäset päätyivät häkkiin takkahuoneen nurkkaan.
Saman kohtalon
ovat aiemmin kokeneet jo oma tekemäni silinterihattu
ja kaupan vastaava hattunen.



Tämän lasisen nallekarhun
olen saanut työni kautta tuntemaltani nuorelta neidolta.



Talon rappauksen osilta on myös päätöksiä syntynyt.
Luulenpa hyvinkin että tulemme tekemään rappauksen Lakan betonin kestopinnoitteella.
Useamman viikon olen kulkenut pienet värimallipalat mukanani.
Värimallipaloja on tutkailtu eri valaistuksissa.
Vertailtu muihin rapattuihin pintoihin, ja väreihin.
Haettu hyväksyntää väreille kanssaihmisiltä.
Ja lopulta varmuus on kasvanut niin suureksi
,että jo ensikatsomalla valikoituneet sävyt
on lopulta todettu katseenkestäväksi kokonaisuudeksi.
Talo itsessään tulee saamaan hyvin lähellä märkää betonipintaa olevan harmaan sävyn.
Nurkat ja koristeosat tulevat olemaan syvän marjapuuronpunaiset.
Odotan innolla kevättä.
Talon lopullista väritystä.
olki vajan rakentamista.
Pihan siistimistä ,ja kivetystä.
Kaikkia pienempiä ja isompiakin vaiheiluja, ja niiden loppuunsaattamista.



-Hanna-


Kommentit

  1. Kunhan kevät koittaa otat kengät häkistä pois ja käyttöön :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lupaan nostaa kengät häkistä. Huiskia strutsin sulilla ,ja koettaa jalkaan. Keväällä!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uima-altaan rakentaminen

Rataskadun kotieläinhaka

Talo Nixi