Yläkerran käytävätilat

Ovat näiden muutaman asutun vuoden ajan
pysyneet lähes muuttumattomina.
Tila on suunniteltu läpikulkua varten.
Yläkertaan jonka suunnitelmin tuumasi arkkitehti alkuunsa ettei
viittä makuuhuonetta saataisi mitenkään kyseiseen tilaan mahdutettua.
Mahtui kuitenkin kaikki tarvittava.
Oleskelutilaa emme kokeneet yläkerrassa tarvitsevamme
 ,koska jokaisella lapsella on omat huoneensa.



Olen itse varsin tyytyväinen hämyiseen tunnelmaan
 ,ja siihen että näinkin pieneen tilaan 
saatiin häivähdös vanhojen linnojen sokkeloisista käytävistä.



Pariovet vanhempien makkariin ovat ainoat uudet ovet.
Muut ovet ovat kunnostettuja vanhoja puu-ovia.


Mummoni Singer  on käytävän pöytänä.
Singer on yhä käyttökelpoinen
 ,mutta langat se sotkee pahasti.


Piskuinen joulukuusi on jatkanut kasvuaan ja eloaan.
Eihän sitä raaski poiskaan laittaa. 



Raput ,ja niitä reunustavat seinät
ovat pysyneet nekin ennallaan.
Jossakin vaiheessa on lattiat ja raput öljyttävä uudelleen.
 Kuluma paikkoja ,ja kolhuja on kertynyt.
Toisaalta kuluma tuo tiettyä  särmää lattialle.


Lapset seinällä eivät ole vanhentuneet hetkeäkään.
Omat , kummilapset ,sekä muutoin tärkeät lapsukaiset
ovat pysytelleet tervehtimässä tiloihin saapujaa.




 En raaski en.
Isompikin joulukuusemme ,kun on jatkanut eloaan.
Arki astui nurkkaan kellon muodossa.
Puu saa olla paikallaan niin kauan kuin elossa sinnittelee.


 Kuusen juurella versoo.


-Hanna-



Kommentit

  1. Aivan ihana tunnelma! Kauniit nuo portaiden kaiteet. En ole aiemmin nähnytkään tuollaisia. Olisipa kivaa, jos joulukuusen saisi aina keväästä istutettua ulos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Isäni on kaiteet tehnyt. Taisi olla Portiikki josta kärjet tilattiin. Vielä varastossa odottaa metallisia kukkia ,sekä lehtiä. Josko niistä joskus metallista köynnöstä johonkin tilaan tulisi. Saas nähdä kuusien tilanteen keväämmällä :).

      Poista
  2. Aivan mielettömän hieno ja linnamainen portaikko teillä ja tosi kauniit kaiteet on isäsi tehnyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pian taas saakin ahertaa ulko kaiteiden parissa...

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uima-altaan rakentaminen

Rataskadun kotieläinhaka

Talo Nixi