Tekstit

Heinäkuiset terveiset rakennusmania tehtaalta :)

Kuva
Viime päivät ovat kuluneet rouva äidillä luonnon antimia talteen keräten, ja uusia suunnitelmia herra rakentajan pään menoksi suunnitellen. Vastahan laatikosta löytyy poikkeamislupa 85m2 talon rakentamiseen pihamaalle, sekä muutama viikko sitten pihaan tuodut traktorin kärryt siirretävää saunamökkiä varten tuotuna. Asuntomessujen virikkeellinen ympäristö on kuitenkin saanut pään vilisemään erilaisia mahdollisuuksia rakentamiseeen, ja tilan saantiin oman kodin ympäristöön. Jotta odotas vain rakennusvirasto kunhan suunnitelmat saadaan paperille niin täältä pukkaa toimenpideilmoitusta, ja rakennuslupahakemusta syksyn tullen :)  On sitä riippukeinussakin ehditty nautiskella kesän lempeistä tuulista, ja vaihtuvan määrän lapsia ilosta heidän uidessaan ja leikkiessään oman pihamaan piirissä. Vielä on aikaa kiireettömiin aamuihin, ja päiviin joiden ainut suunnitelma on olla ja nauttia kesästä. Ihania kiireettömiä kesäpäiviä myös sinulle! Palata...

Uutta projektia

Kuva
Tämä on keväinen ostokseni. kotipihaan tuotuna.  Ja mikä se sitten on? Ilmiselvä seuraava projekti. Tuleva vankkurisauna. Herra rakentaja saa taas suunnitella toteutuksen rouvan mielikuvien pohjalta. Tämä yhteistyökuvio on saanut harjoitusta jo 14v ja näin se sujuu. Mielessä siintää mustalaisvankkurit värikkäine rönsyilevine sisustuksineen. Kesäpäivät ovat kuluneet kotona lasten kanssa paljua lämmitellen. Katsellen uimisen iloa. Mustikkametsällä käyden. Arjen askareissa. Vaikka nämä suuritöiset projektit uima-allas, ja tuleva vankkurisaunan rakentaminen mietityttävät toisinaan järkevyydeltään on palkkio oleva mitä ihanin.  Hetkessä eläminen. Lasten riemun kanssaelo. Oman kodin yhteydessä ilman välimatkoja.  Myös tuolla 4km päässä tapahtuu vaikkemme itse juurikaan ole ensimmäisiä messupäiviä lukuun ottamatta ehtineet  itse pääkallopaikalle piipahtamaankaan. Asuntomessutalo vilahtelee aika ajoin palstoilla. Herra rakentajan rakentama...

Kesän moninaiset toimet

Kuva
Eipä mennyt viikkoakaan kun jo lehtikuusiterassimme sai laajennus osan. Järeät Lehtikuusi lankut joita pitkospuinakin käytetään on hankittu Seinäjoen Puutavaralta  Nyt muutaman viikon käytöllä olemme todenneet ettei terassin hionnalle ole lainkaan tarvetta. Lankut ovat myös paikkapaikoin osittain jo harmaantuneet tumman hopeankin harmaan vivahteisiksi. Ja vielä taannoin ihmettelimme ja pähkimme terassipuun valintaa. Vielä tänä päivänäkin kun perus rautakaupan valikoima on rajallinen ja kokemuksia jostakin muusta kuin ruskeasta tai vihreästä kestopuusta saa kaivella netin syövereistä. Nämä paikalliset puutavaraliikkeet ovat niitä helmiä, joista löytyy niin materiaalit kuin kokemusta rakentamisesta ja käytöstä. Herra rakentajakin taitaa kaikin toimin vältellä räystäslaudoitusten loppuun saattamista kun tällaiset paljun hankinnat ja terassiin integroinnit tulevat mieleen. No toisaalta ei ne räystäät mihinkään oe katoavia ja lopulta se on sekin työ hoidettava :) Kes...

Talo Nixi

Kuva
Seinäjoen asuntomessualueelle Pruukinrantaan on rakentunut rakennusliike Sarkoan rakentamana Talo Nixi. Kohde nro 17. Talo Nixi on rakennettu paikalla pitkästä puutavarasta tehden. Tämä kohde onkin ainoa asuntomessukoti joka on rakennettu perinteisesti täysin paikalla, ja ilman minkään talotoimittajan mukana oloa. Yhdessä rakennusprojektissa ovat tiiviisti olleet rakentajaperhe kolmen sukupolven voimin. Tämä on parhaillaan sitä pohjalaista tekemisen meininkiä. Rakentajaperheen tuumoksia yhteistyöstä paikallisen rakennusliikkeen kanssa rakentamisesta,  ja paikalla rakentamisen eduista pääset lukemaan TM Rakennusmaailman messulehdestä. Näytteilleasettajana Talossa on Nixi. Keittiö ja kaikki kodin kiintokalusteet ovat Nixin valikoimista. Sisätilojen suunnittelussa apuna on ollut Tampereen Nixin suunnittelija Milja Kettula . Nixin tiedote talosta löytyy *täältä*  Talon kaikissa märkätiloissa on Tulikiven Hexakon laattaa. Laat...

Joupin vanha tupa ja Komiat Hetket ne yhteen soppii.

Kuva
Joupin vanha tupa  juhlatila, kokoustila ja saunatila Seinäjoen ytimessä, sekä Komiat Hetket pitopalvelu ominaisuudessa ( Klikkaappa itsesi kotisivuille niin näet koko todella monipuolisen palvelutarjonnan) Kutsuivat meitä SObloggareita Maanantaisena iltana tutustumaan Joupin  vanhan tuvan tiluksiin, ja Komiat hetket menun ääreen. No mitäpä tässä voinee muuta huokailla kuin että erityisen kaunis miljöö. Kunnostettu vanhaa arvostaen ja monipuolisin mahdollisuuksin tarjota tilat mitä erilaisimmille kokoontumis tarpeille. Menu oli herkullinen ja monipuolinen konstailemattomuudessaan. Nokipannukahvit sopivat niin tilaan kuin myös makuelämyksenä on jotain niin toista kuin kodin kiireellä tiputetut suodatinkahvit :)  Tässä SObloggarit illan tärkeän hetken äärellä. Tutustumista toisiin bloggareihin sillä saimme joukkoomme useamman uusia blogeja. Tietenkin myös kutsutilaisuuden hetkien kuvaaminen ja niistä blogitekstin julkaisu on tär...

Elämän juhlassa

Kuva
Kotimme muuttui juhlakodiksi vanhimmaisemme rippijuhlien myötä. Tämä talo ei juhlista paljoa hätkähdä, tai vaadi koristeluja. Leipomukset ovat itselleni sitä ominta juhliin valmistautumista. Onneksi tämä boheemi sielu sai siivojen suhteen valmistelu apua. Sulosessa sekamelska arjessamme kun välillä 10 henkisen poppoon tavarat jäävät juuri siihen mihin ne kukin kädestään laskee. Keittiön tiilisokkeli, ja korkeampi tiiliseinus oli maalattava uuteen loistoonsa talon ainoina valkoisina pintoina. Ei auttanut suoja suihkeet lapsi-, ja eläinperhe arjen pyörteissä. Luja purkkiin ja pensseliin oli tartuttava. Papukaijan häkki pestiin ja puunattiin. Viherkasvit valkattiin eläviin ja somisteet vaihdettiin kesäisiksi. Lasten valtakunnastakin saatiin muutama otos :)   Jotakin valmista on nyt takapihalla esiteltävissä. Herra rakentaja puursi lehtikuusi terassin ja uima-altaan huoltotöiden parissa muutaman viikon verran. Rouva suurpiirteinen telasi pilarit ma...

Ilta-askareita

Kuva
Näin on tällä markilla illat jatkuneet jo viikkoja. Yrityksen uuden kaivinkoneen tieltä kotipihaan siirtynyt kaivuri on ollut teho käytössä. Uima-allasta on pitänyt huoltaa, ja kosteuseristää. Viime vuonnahan keskityimme lähinnä kosmeettiseen huoltoon. Silloinhan Iltalehti teki artikkelin rakennusprojektistamme linkki  silloiseen blogitekstiin.  Eksyikö se nyt jo naapurinkin pihamaalle ? Terassi joka on antanut odottaa itseään vuosia koetaan ja nähdään piahkoin valmiina. Voi sitä iloa kun saamme uima-altaan täysin terassin yhteyteen. Lopulta päädyimme lehtikuusi lankkuun. Leveään ja paksuun konstailemattomaan puupintaan. Vesisateessa iltatöinä ovat lankut löytäneet paikoilleen. Toivottavaa olisi että viikonlopun juhlille osuisi sellaiset säät että tämä iltojen märkä puurtaminen näyttäytyy järki valintana :) Herra rakentaja varmasti kiittää taas rouvan päänsisäistä ideariihtä. Ensi viikolla ...